sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Mimicon 2016

Mimicon! Mikkelissä Konsertti- ja Kongressitalo Mikaelissa, 28-29.5. Mimicon järjestettiin nyt neljättä kertaa, mutta meiän seurueelle tää oli ensimmäinen kerta Mimissä. Cosvisionin tapaan tää oli "ajetaan ees-taas"-con. Tietysti mun ja kaverini piti uutta conia testatessa myös käydä testaamassa kisalavat... Pukukilpailuun siis päädyttiin. :D

Lauantaina herätys aikaseen, kampetta niskaan ja autoon kohti Mikkeliä. En pukenut cossia päälle automatkaa varten, mutta tein osan maskeerauksista valmiiksi. Olin siis menossa kisaamaan Count Dookulla, mikä oli täysin uusi puku hetkeen. Olin kunnon kiukkuperse ku mikään ei meinannu aamulla onnistua. Ensin piilarit kiusas mua ja sit meikit kusi ja lopuksi vielä peruukki oli yks perse. Mut Mikaeliin kumminkin löydettiin ja hetken odottelun jälkeen päästiin jopa sisälle ja rannekkeet käteen. Infon kautta pukkariin laittamaan pukua päälle. Oli ihan kiva huomata, että parran ku olin saanu liimattua kiinni, niin puhuminen oli hyvin vaikeaa. Paljoa ei pystynyt suuta aukomaan ilman, että parta meinaa lähteä irti. Sainpahan olla kunnolla in character, ku eihän Dooku nyt hymyile. ;D

Automatkalla oli hauskaa >:<<<<< irvistelin kakaroille.

Maskeeraus done!

All done!

Pakollinen selfie ennen tuomarointia

Puku päällä. Kohti kuvausta ja sen jälkeen tuomarointiin. Kuvauksissa oli vaan vähän jännä paikka, ku aiemmin ei ollu kerrottu, että tarvitsee kolme poseerausta. No öö... miten poseeraat hahmolla kolmesti, joka on erittäin vähäeleinen ja vain on supercool ja supervillain? Hieman olin confused ja niin oli kuvaajatkin, mutta muutama hyvä saatiin ja niillä mentiin. Tuomaroinnin jälkeen käytiin kahvilassa vähän nappaamassa purtavaa, minkä jälkeen pukkarit kutsui pukuja korjailemaan. Tai lähinnä mun piti korjata mun parta ku se halusi irrota. Fiksailujen jälkeen mentiin ulos vilvottelemaan, minkä jälkeen olikin jo aika lähtä valmistautumaan itse kisaa varten.

En ollu ottanu minkäänlaisia suurempia paineita tästä kisasta, lähinnä lähdin hakemaan vähän lisää lavakokemusta. Kyl se silti hieman jännitti mennä lavalle, mutta sehän vaa kuuluu asiaan. Lisäksi siellä oli ehkä maailman mahtavin sisäänheittäjä, jonka jälkeen ei kyllä enää jännittäny yhtään mennä lavalle. Mut se, mikä siellä odotti yllätti mut täysin. Nimittäin yleisö! Herranjestas mikä mylvintä ja hurraus ku mä menin lavalle! O_O Jengi niinku sekos ihan täysin ku mä eeppisesti kävelin lavalle! :D Tuntu tosi hyvälle. En sijoittunu kisassa, mut ei se kyllä yllättänytkään ja olin silti suoritukseeni tyytyväinen. 

(c) Nina Honkanen
Jo toistamiseen huomaan, että mä en osaa mennä siihen merkityn X:n kohdalle! Cosvisionissa 2014 oli sama minkä huomasin jälkikäteen :'D Handlaan näköjää nää jutut...

Kisojen jälkeen käytiin purkautumassa cosseista ja lähdettiin kohti Hesburgeria syömään ja siitä takaisin kotia kohti. Mun piti alunperin mennä kaverille yöksi, jotta seuraavan aamun lähtö olisi helpompi, mutta mulle iski niin kova päänsärky, että pelkäsin migreenin iskevän. Päätin sit mennäkin kotiin nukkumaan, koska musta ei ois ollu mitään iloa tai seuraa kaverilleni. Kotiin päästyäni napit naamaan ja nukkumaan... heräsin yhdeltä yöllä täysin virkeänä. Kolmen aikaa muistaakseni sain sit unta uudestaan. Jes.

Sunnuntaina ei paljoa tullut tehtyä. Piti alunperin cossata, mut aamulla oli sellanen fiilis, ettei yhtään jaksa. Menin siis jälleen omissa vaatteissa ja toimin hovikuvaajana Elsalle. 
Tänään käytiin kyllä parit luennot kuuntelemassa. Lapsuuden traumoja ja vähän vampyyritarinoita. Oikeastaan siinä olikin sit kaikki mitä tehtiin. Taas Hesburgerin kautta kotiin. :D Kotona sit taas oli ihan tylsää ja tyhmää ku oli ihan yksin eikä kauheesti ihmisiä ympärillä.

Luennollaaaa.

Oma suosikkini shootistamme.

Näiden siivittämänä sit päätänkin tän merkinnän. :D Stay tuned~

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Cosvision 2016

Mä huomasin, että mun viimesimmästä blogimerkinnästä on _hieman_ aikaa... Aattelin, että ku oon kumminkin käyny täs nyt muutamassa conissa, nii kirjottaisin jokasesta ennen seuraavaa conia edes jotain... Tosiaan; Cosvision. Let's begin.

Cosvision, 23-24. huhtikuuta, Hämeenlinna, Verkatehdas

Kuten aiemmassa merkinnässä mainitsin, niin Cosvisionissa itselleni tärkein osio oli esityskilpailu. Kisa käytiin kumminkin vasta sunnuntaina, joten lauantaina oli aikaa hengailla. Olin lauantain omissa vaatteissani ja toimin kaverini hovikuvaajana, hänen cossatessaan Honokaa Labu libusta (Love live! se vissii oikeesti on...) ja Monaa kuvasin Mystikkona :) Käytiin Rimpun luento ja cossikisat kattomassa, minkä jälkeen lähdettiin ajelemaan kotiin. Tosiaan siitä erikoinen con-reissu, että molempina päivinä ajettiin ees-taas eikä majotuttu con-paikkakunnalla.

Sunnuntai sitten olikin se pääpäivä mulle! Ihme kyllä nukuin yön todella hyvin, enkä pahemmin jännittänyt, vaikka kisaamaan menossa... vieläpä esiintymään! Porukat kuskas mun lavapropit ja mut Hämptöniin, koska kaverini kyytiin ne ei ois mahtunut. Assarini Monan tapasin aamulla Verkatehtaalla, josta sitten yhdessä roudattiin mun lavapropit ja ihan kaikki bäkkärille ja ruvettiin kasaamaan niitä. Samalla mä myös yritin rauhottua ja kasata itteäni. :'D Onneks Mona oli tukena! Lavaharkat. Joo, olin vissiin vähän stressiperse ku saatoin olla vähän hankala, mut pyysin kyl tekniikalta anteeksi... ei siitä sen enempää. Kuitenkin harkat saatiin ajettua läpi ja ne meni hyvin. Itse kisan alkuun oli niin vähän aikaa (ja bäkkäriltä näki ruuduista, että itse con-alueella ei ole ketään...), että päätettiin jäädä bäkkärille hengaamaan ja odottelemaan kisan alkamista.

Tunnelmat just ennen kisaa! O_O
Olin toisena vuorossa ja jännityskin alkoi nousta aika mukavasti. Viimein mun vuoro tuli ja ku mun alkuvideo lähti pyörimään, niin muutama syvä hengitys siinä ja ei kun lavalle. Kaikki sujui niin kuin pitikin ja esityksen lopussa kun juoksin Tardikseen sisälle (missä Mona odotti mua ja auttoi avaamaan oven) ja tajusin, että selvisin alusta loppuun kunnialla, niin halasin Monaa ja melkein siinä itku pääsi. Olin vihdoin päässyt eroon lavakammosta ja aiemmista traumoistani. Sain myös yleisöltä niin kovat hurraukset, että jäi tosi hyvä mieli. Tuomareiltakin sain vain hyvää palautetta, erityisesti lipsyncasta pitivät ja yksi tuomareista oli luullut, että lavalla on ammattilainen.... juuh :'D Kisan jälkeen sain tosi monelta niin hyvää palautetta, että ois tehny vaan mieli itkeä. :D Tuntu niin hyvältä, ku oli stressannu niin pitkään ja kaikki ikävät muistot taustalla.

Kivasti kans kuvia oon saanu esityksestäni ja sen jälkeen. Niitä tähän: 

creditsit J-Kameko, Timo Virtanen, Emilia Lahtinen ja Mikael Peltomaa

Handlaan mun ilmeet.

Atraxi, jolla näköjään on kengät... :DD

My Tardis <3 as ugly as me eiku





Noi mun lavapropit on niin kauniita.... mut onneksi niitä ei tuomaroitu :'D Ajoivat asiansa. Kisan jälkeen käytiin photoshoottaamassa. Mä otin kuvia mun kaveristani Mavisina ja kaveri kuvasi mua.





Kävin yhdellä luennolla sen aikaa, että porukat tulis hakemaan mun lavapropit takaisin ja veisivät säilöön sinne, ku ei ne mun kämppään ois mahtunu. Lavapropit luovutettuani lähdin seuraamaan seuraavaa luentoa, minkä jälkeen sitten olikin kotimatkan aika. 

Cosvision oli oikein mukava, mitä nyt ehkä hieman tylsänpuoleinen ois voinu olla, jos mulla ei ois tota kisaa ollut. Mut tosta sain semmosen boostin, että haluan ehdottomasti päästä esiintymiskisoihin uudestaan ja ehkä vielä niihin arvokisoihinkin uskallan lähteä! 

Ei muuta ku seuraavaan merkintään ->

torstai 21. huhtikuuta 2016

Vapisten Cosvisioniin

Nopsa päivitys ennen Cosvisionia, vielä ku ehin! Että mitä Cosvisioniin. No lauantain otan rennosti. Omat vaatteet Inspired by Undertale. Lippiksen tuunasin ja funtsin vielä, että jos ehdin nii ehkä teen mustaan T-paitaan Mettatonin. :D Saas ny nähä miten jaksan. Kamera liikkuu mukana ja aion kuvailla ihmisiä nyt sit vähän enemmän. Ainaki Mona toivo, että kuvailisin hänen X-Menin Mystique-cossia.

Siinä luki Tapiola

Floweyyyyyyy
Sunnuntaina. Jotain vähän jännempää. Tämmöstä jotain.


Ja tämmöstä.



Eye see you.


Eli joo. Atraxia ja Tardista on rakenneltu! Koska! Mä haluan mun esiintymispelosta ja Yukicon 2015 NCC-traumoista eroon! Cosvisionissa! Sunnuntaina! Esityskilpailu! MINÄ! TOHTORILLA! AAAAAAAAAA!!! :DD Mona tosiaan kävi viime viikonloppuna tääl mun porukoilla (missä vieläki oon) rakentelemassa mun kaa Tardista ja Atraxia ja nyt ne molemmat on valmiina. Harjoteltiin samalla reissulla muutamaan kertaan ja sit oon itekseni vetäny sen mitä voin ja harjotellu tällä kertaa kunnolla. Nyt ei voi mennä mikään vikaan. Jännittää kyl ihan helvetisti, mutta nyt on vaan pakko mennä. Onneks nyt on jo sillee valmista, että voi vaan hengähtää ja ottaa rennosti, mut silti kyl viel harjottelen kunhan kotiin pääsen huomenna. 

Näitä Cosvisionissa! See you there!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Popcult 2016

Päiviä! Ilmoja pidellyt ;D No, emmä tullu tänne säästä puhumaan, vaan mun ja kavereitteni reissusta Popcultiin! Popcult Helsinki 2016 (meinaan koko ajan kirjottaa Pupcult...) järjestettiin, no daa, Helsingissä. En jaksanu tehä sinne mitään uusia pukuja, joten kierrätin mun Yukiota. :D Meinasin ensin, että meen sinne vaa omissa vaatteissa ja otan kameran mukaan, mut sit kumminkin halusin laittaa jonkun cossin, mut en mitään liian hankalaa. Semmosen, missä ois mukava olla. Matkaseurana mulla oli Sere ja Nina.

Hieman erikoisemman täst conista teki kans se, että en majottunu siellä, missä con järjestetään. En hankkinu hotellihuonetta tai mitään Hesasta, koska tuli paljon halvemmaksi reissata ees-taas Onnibussilla. :D Eihän siinä, lauantaina kotona pistin itteni kasaan ja menin aamuysiksi asemalle, johon Sere ja Ninakin sitten tuli. Sere ku oli köytetty kiinni nii päästiin matkaan kohti Kamppia, mistä sit metroiltiin ja käveltiin (Sere pahalainen juoksi...) Kulttuuritalolle. Jo tässä kohtaa muistin, että ainiin, nää kengät ei ookaa ne mukavimmat kävellä. :| Enkä tietenkään ollu muistanu laittaa pohjallisia. <3



Kulttuuritalolla mun puhelin oli yks perse. Se ei meinannu millään näyttää mun lippua vaa sekoili omiaan. Onneks mul oli tabletti mukana, minkä avulla sain sitten lipun auki ja pääsin tapahtumaan sisälle. Ensimmäisenä taidettiin suunnistaa kohti vessaa, minkä jälkeen pyörittiin ympäriinsä ja seuraavaksi tärkein kohde oli päästä ostamaan Traconiin liput, mitkä sitten myös saatiin. Tätä seurasi Supernatural-luento, missä käsiteltiin Supernaturalin hirviöitä. Ihan mielenkiintonen luento kyllä, meinas vaa väsymys painaa ku oli niin nälkä. Luennon jälkeen syötiin kolmioleivät ja sen jälkeen pahamaineiset hengaajat odotteli cosplaykisojen alkuja. 



Kisoissa yks parhaista kohdista oli ku catwalk-musiikkina soitettiin DJ Sonan Kinetic -musaa. Sit kans tykkäsin väliaikaesityksen biisistä, koska siitä sain vähän itelleni ideoita yhteen skittiin... :D Parhainta tietysti oli ku mun kaveri Yoki Casualty Cosplaysta voitti Pukudesignkilpailun ja sit ku viel mun toinen kaveri Tiki voitti pukukilpailun. Hieman ehkä tihrustin, ehkä. Mitään en myönnä tietenkään. Kisojen jälkeen tottakai otettiin vähän selfieitä, koska mun oli pakko päästä leikkii mun selfiekepillä. :D

Kakkalaatu, koska puhelin on kakka...
Kisojen ja selfieiden ottamisen jälkeen lähdettiin kohti Hesburgeria nappaamaan ruokaa mukaan ja mentiin syömään niitä Tikin ja tän miehen hotellihuoneeseen. Syömisen jälkeen kans vietettiin siellä hetki aikaa, kunnes olikin aika lähteä takasin kohti Kamppia, koska oli matkattava Onnibussilla takasin Lahteen, koska yövyin Serellä. Illalla Seren luona sit suunniteltiin vähän Animeconin juttuja, kunnes käytiin nukkumaan.

Sunnuntaina sit taas jälleen Onnibussilla Helsinkiin, metrolla ja _JUOSTEN_ Kulttuuritalolle! Oli kerettävä Kunniavierastilaisuuteen (mistä tiedettiin että myöhästytään alusta), koska siel oli Pokémonin suomidubin Jessien ääninäyttelijä <3 ja kans Frollon ääninäyttelijä, mutta Jessie oli mulle enemmän se must see. :D Ja olihan se kyl ihan mahtia, niin loistoa ja sydäntä lämmitti. <3 Sain kans molempien nimmarin (mistä valitettavasti en nyt saa laitettua tähän kuvaa). Ainut mikä mua harmitti ku tajusin paikan päällä, että oisin voinu laittaa mun James-cossin päälle tolloin. :c Mut minkäs teet. Sunnuntain toinen kohokohta (mihin oli nimmareiden haun jälkeen joku 20min aikaa) oli Pokémon-musikaali! Onneks olin varannu nenäliinoja, koska ne tuli tarpeeseen. :'D Vollotin ihan kunnolla, koska nostalgia ja kaikki. Yhyy. ;__; Ysärilapsen sydäntä kyllä lämmitti oikein kovasti.

Musikaalin jälkeen kotimatka alkoi Tikin ja Tommin kyydissä. Todellakin lähden ensi vuonna Popcultiin jälleen! Jälkikäteen kyllä jalat kiitti huonoilla kengillä kävelystä. :D 

torstai 10. maaliskuuta 2016

Kävin Frostbitessa.

Ei mul muuta, moi.

No ei vaineskaa, tää merkintä on vaan ihan helvetin myöhässä enkä koht muista koko Desucon Frostbitesta yhtään mitääääääääään... :'D Kaikki energia menny tän n. parin kuukauden aikana työssäoppimiseen nii oo edes jaksanu yrittää kirjotella blogiin. Mut yritetääs taas. Tosiaan, aiheeseen.

Perjantaina kävin hakemassa kaverini Kein bussiasemalta ja sit köröteltiin kohti Sibbeä. Puvuksi olin valinnu Jack Frostin Rise of the Guardiansista, koska helppo ja rento puku ja sopii teemaan. Käytiin jopa yhdessä ohjelmassa! En vaan muista tarkkaan, että mikä se oli, mutta joku "musta lammas animessa" tms... osasyynä voi olla sekin, että luennon pitäjällä ei oikein ollu kunnon pointteja ja jokasesta kohdasta jäi vaan vähän sellanen "wtf"-fiilis. Noin muuten näin illan mittaan paljon kavereita, joita ei ollu nähny pitkään aikaan. ;_; Tarpeeks hengailtuamme lähettii sit mun kämpälle ja taidettii siinä syödä ja kattoa Rise of the Guardians. :D Eikä mun edes tarvinu sanoa mitään, ku Kei päätti leffan! XD

Ja koska mulla ei ole perjantailta kauheasti kuvia, niin selfieitääää! Sukkalaatu on sukkalaatu, mut otapa kännykän huonolla kameralla pimeässä kuvia ja yritä saada hyvää laatua :'D Mä sentäs muokkasin noita niin paljon et niistä sai jotain selvää ja sen mikä pelastattavissa oli!




Ja ainiin, olihan mul viel yks kuva, missä Kei oli niin edustavana. I'm not even sorry :'D



Lauantai alkoi vähän... hitaasti. Suunniteltiin, että oltais ysiltä Sibbellä, mut oltiinkin sit vasta kympiltä, koska aamu oli hidas. Onneks Tiki oli lupautunu ottamaa meille paikkaliput cosplaykisojen yleisöstä, nii ei sillee ollu sit enää kiire. Ennen kisoja tuli pyörittyä taidekujalla ja myyntipöytäsalissa ja kävin pikaisessa photoshootissa yhdessä casualty cosplayn kanssa. Kuvaajana toimi mialiina. Noita kuvia odottelen vielä, joten mulla on jälleen, yllätys yllätys, pelkästään selfie puvustani. :D Nii ja siis cossasin tommost randomia Imperial Generalia/Commanderia tai jotain Star Warsista.


Ssshhh yhtään ole ylivalottunu tai mitään.... kuvittelette kaiken.
Oli muuten aikasta kivempaa ku oli omat hiukset käytössä eikä tarvinu piilareita käyttää. Rentoa meininkiä siis, mitä nyt tosta hatusta tuli vähän liian kireä, mut ainahan nyt jokin täytyy olla vialla. Liian helppoja ja mukavia pukuja ku ei vaan ole. Lisäks oli outoa, ku mul ei ollu minkäänlaista proppia :| Aina ollu edes jotain. Tai no... olihan mul joku Envy jolla ei myöskään ollu mitään.

!!!! Tähän väliin ennenku unohdan nii muistin, että näyn jopa yhdessä ryhmäkuvassa ja voisinkin sen laittaa tähän väliin. :D


(c) Jesmo
Noiden snowtrooppereiden kanssa kävin shoottailemassa. :D 

Ööh, mitäs sit... Yhdellä luennolla käytiin. "3D animessa, kuka sitä käyttää ja miksi." tais olla aihe. Kiinnosti tosi paljon, mut olin vaa kauhean väsyny ja nälissäni nii varmaa näytti eturivissä tosi hyvältä luennon pitäjälle ku nuokuin siellä... ja mä kans viestittelin twitterissä kaverin kanssa, mut se sentäs piti mua hereillä! Olen siis pahoillani jos luennon pitäjä pahoitti mielensä. Mä kans pidin tosta luennosta paljon, et kyllä syy oli ihan itessäni, eikä luennossa. :D

Kisoja kävin kattomassa. ECG oli tosi jees, eikä niissä ollu mitään valittamista. Hall cosplay taas... meh. Liikaa samannäkösiä pukuja, hameita toisensa perään ja sijottuneet oli kans vähän meh. Eikö sit enää löydy coneista cossaajia, joilla ois hulppeampia pukuja vai onko agentti niin "kapeakatseinen", että valitsee vaa sellasia, mitkä miellyttää omaa silmää? Tota vois spekuloida niin paljon ku jaksaa, mut koska oon laiska, en jaksa. Pitänee ens Frostissa yrittää ite Hall cosplayhin mukaan. x)

Kisojen jälkeeeeeeeeeeeen, hengailin. Aika paljon. En ees muista kuinka pitkään, mut illalla sit kaara lähti kohti mun kämppää ja syötiin ja katottii Shrek 1. Iltabileisiin ei lähdetty, koska sinne ois pitäny mennä kävellen, koska mä en aja Lahden keskustassa. Ihan vaan siitä syystä, että koska lahtelaiset ei osaa ajaa, nii mä en sinne sekasotkuun mene. Leffan ja syömisen jälkee taidettii turista hetki ja käytii nukkumaan.

Sunnuntaina heitin sit Tohtoria päälle. Pitihän se 11th Doctor näyttää Desuconissakin, ku Traconissa se oli niin menestys ja tällä kertaa en ollu kipeä. :D Sunnuntain kohokohta oli kyllä meidokahvila, johon menin parin kaverini kanssa ja sieltäkin mulla on selfie!!! Tai no, ei ihan meidokahvilasta, mutta siitä vierestä, ennen meidokahvilaa :'D


Seree kiinnostaa :|
Meidokahvilaan menemisessä pääpointti oli se, että mun kaveri Mona oli siellä meidona! Halusin mennä sitä tukemaan ja muutenkin moikkaamaan ja muutenkin! Mut oli se kivaa :D Hyvää syötävää ja juotavaa ja seuraa ja sit viel vähän kuvia Polaroidilla. (Ja koska ne kuvat on jo äiskällä menossa valokuva-albumeihin nii en voi niitä lisätä tänne nyt) Mul meni sinne varmaa puolet mun rahoista mitä koko conin aikana käytin :'D Mona oli niin outo meidona... se on niin erilainen ku mitä meidot yleensä nii olin vaa sillee "kuka sä oot, mitä sä tääl teet, MITÄ SÄ TEIT MONALLE?!"

Mut joo, oli kivaa. Enkä tainnu käydä sunnuntaina yhdelläkään luennolla. Ei oikein ollu mitään kiinnostavia aiheita ja koko conin loppuaika oliki sit lähinnä hengaamista ja jutustelua kavereiden kanssa. Taisin myös käydä pomppimassa tanssipelissä :D Ehkä... se oli joko lauantai tai sunnuntai... mut whatever. Rytmipeleiki pelattiiiiin jossain kohtaa. Mut jöö. Päättäjäisissäki käytiin! En muista millo viimeeks oisin käyny päättäreissä. :'D Ne ku välillä tuppaa jäämään välistä... 

Conin päätyttyä sanoin heipat kavereille ja just ku pääsin autoon sisään, nii se perkule oli sit päättäny et akku tyhjentyny. -__- Eipä lähteny sit auto käyntiin, eikä ollu enää ketää jolla ois ollu starttikaapeleita tai mitään. Niinpä mä sit kävelin kotiin... vaikka matka ei olluka pitkä (kävellen 15-20min) nii kyl se siin n. 20 asteen pakkasessa, ohuissa Tohtorin vaatteissa ja kengissä tuntu tosi kylmältä. Olin kyl ihan jäässä ku kotiin pääsin ja heti ekana menin kuumaan suihkuun. Ihme kyllä en tullu kipeeksi. 

Ens kerral yritän olla aktiivisempi ja kirjotella conista nopeammin, koska tosta jäi varmaan yli puolet sanomatta, koska ei voi vaa muistaa :D Plus kaikki muut kiireet ja jännitykset ja paineet ja iiks! Seuraava con onnnnnnnn Popcult! Missä meinasin, että kuljen omissa kuteissa kamera kourassa ja kuvailen ihmisiä. :D Hieman houkuttelis pukudesignkisa, mutta koska oon piirtämistaidoton nii en saa siitä refekuvaa ja sit kuljetus ja kaikki olis vähän liian ongelmallista. Plus se, etten pääsis coniin sisälle, koska mun pukuun kuuluu metallinen koristekatana. Tai pääsisin ite sisälle joo, mut mun katana takavarikoitais ja sitä en halua. Cosvisionissa sitte taas cossailen ja teen ehkä vähän muitakin jänniä asioita. :D

"Lyhyestä" virsi kaunis, stay tuned!

Ps en jaksa tarkistaa onko ajatus- ja/tai kirjotusvirheitä. Iha sama. :DDD

torstai 31. joulukuuta 2015

2k15 cossaten!

Mä oon tylsä ja kopioin muita ja teen iteki tämmösen, että mitä cossasin vuonna 2015 yms yms. 8C Yhteenvetona osallistuin tosi vähän coneihin, minkä vuoksi siis tein myös tosi vähän uusia pukuja. Kahdessa kisassa tosin kävin, mikä on sinänsä ennätys ku oon aiemmin käyny vaan yhdessä kisassa per vuosi. ;) Mutta katellaas paremmin!

1. Yukicon



Yukiconissa tosiaan osallistuin NCC-karsintoihin Ingwayllä. Ne kisat tosin meni mun osalta ihan päin persettä ja meinasin kyseisen esityksen esittää vielä joskus uudestaan, mutta oon päättäny että se saa nyt jäädä. Ellei sitten tuu jotain "Unfinished business" -kilpailua. ;) Tätä käytin lauantaina ja sunnuntaina kuljin omissa vaatteissa.

2. Desucon Frostbite

© Shiro
Frostbitessa kierrätin perjantaina Ingwaytä, lauantaina kierrätin Hitsugayaa kapteenin asussaan ja sunnuntaiksi valmistin Jack Frostin leffasta Viisi Legendaa. Shoottailtiin Shiron kanssa Frostissa.

3. Desucon

(c) Mona

(c) Janni
Perjantaille tein nostalgiapaukun, eli Spiken Ape Escapesta. Olin conissa perjantaina vain muutaman tunnin, joten tehtiin Monan kanssa sitten myöhemmin shootti tästä cossista. Lauantaille sitten tein sen Saapasjalkakissan Grimms Mangasta. Tässä se on kyllä vielä niin raakile... Traconissa se näytti paljon paremmalta ;D Kunhan vain saisin kuvat sieltä... Sunnuntaille sitten kierrätin Ingwaytä, jossa ryhmäilin Odin Sphere -ryhmässä.

4. Tracon






Traconin lauantaina samainen Saapasjalkakissa pääsi kehiin! Tällä kertaa päivitetyllä versiolla ja kisalavoille. En ole vieläkään saanut kuvia tästä cossistani, joten niitä jaan myöhemmin. Sunnuntaina sitten cossasin 11th Doctoria mahtavasta TV-sarjasta Doctor Who. Suskin sain mulle Amyksi. :)

Vain neljä conia tänä vuonna... x_x ensi vuonna on varmasti enemmän! Pakko olla! :D Mutta jottei tän vuoden saldo ois niin laiha, niin muita pukuiluja sitten tapahtui kaksi. Verlan aika ja Halloween.


"Your makeup is terrible"
Sit tietysti ku oli Doctor Who:n jouluspesiaali leffateatterissa niin sinne tottakai laitoin Tohtorin ylle. x)

Ingway oli käytetyin cossi tänä vuonna. 11th Doctor kuvatuin muiden conikävijöiden toimesta. Helpoin cossi oli pukeutumiseltaan Spike ja hankalin pukeutumiseltaan Saapasjalkakissa. Tein myös ensimmäisen piilariarvostelun ikinä. Tänä vuonna myös kuljin... jokaiseen coniin ja tapahtumaan autolla. :D Ei julkisia kulkuvälineitä siis. 

Semmonen tämä vuosi! Vuonna 2016 on luvassa ainakin kunnioitusta erästä näyttelijää kohtaan ja ehkä jopa kaksi esityskisaosallistumista. Mut saas nyt nähä mitä vuosi tuo tullessaan. Ei muuta ku hyvät uudet vuodet!

Unohdin varmaan sen miljoona asiaa tästä, mutta se on sen ajan murhe. 8D

torstai 10. joulukuuta 2015

Drag it up, henny!

Vähän toisenlaista tekstiä tällä kertaa! Joku vois laskea tän kans c(r)ossaamiseksi (en kyl tiiä miten...) mut ihan oma taiteenlajinsa kyseessä. Nimittäin Drag Queenit. 

Halloweenina kaverini kutsui mut bileisiin ja ku oli pukukoodina karmaisewat hirwiöt, nii rupesin sit miettii, että mikähän ois hyvä valinta tällä kertaa. Toissakerralla olin zombie ja nyt mikään perusmonsteri ei puhutellu mua lainkaan. Päätin siis, että mun debyyttini drag queenina on nyt tullut (ja sain siihen kannatusta kavereilta). Drag queen zombie kehiin! :D ja ei mitää gorea vaan enemmän glam eleganza extravaganza zombie. ;) tjtn... Enkä nyt sano, että rupeisin drag queeniksi, vaikka yas guurl se ois aika fabulous! Mut ei. Liian kallista mun budjetille + muut syyt + se ei ikinä oo järkevää Suomessa. Liian pienet piirit ja liian suvaitsematonta kansaa :| ja ku oon aika pelkuri esiintymislavoilla nii en sais ees tehtyy sitä muuten ku yksin itelleni meikkaamalla tai joissaki bileis olemal. Bitch betta werk and make dat money, hunty.

RuPaul <3

Mutta! Mun dragini. Ebay ja kaverit oli... kavereita. :DD Ebaystä peruukki, tissit, rintsikat, kynnet ja ostin pari paitaa tuhottavaksi. Kavereilta sain lainaan sukkikset ja hameen/mekon ja siskoltani kengät. Elin ebayn kamojen kanssa jännitysnäytelmää, pelkäsin ettei ne tuu ollenkaan ja yks paita jäikin tulematta. Kerkesin jo käymään kirpparilla ostamassa paidan varmuuden vuoksi tapettavaksi ja kasasinkin jonkin näköisen, mitä en sit loppujen lopuks käyttänykään... Kenkiä lainatessa siskon mielestä oli jokseenkin outoa vai miten se sen sanokaan. Siis miten nii? Sehän on ihan normaalia et sun veljes lainaa sun korkkareita... ja kävelen muka melkee paremmin? Pfffft. :D

Näytän ihan hirveelt... yh... ja inhoon tot palapeilii, mut tos on se paidan tekele :DD

Sukkiksilla on hieno tarina! Kaverini oli tulossa käymää mun luona ja se kaatu pyörällä matkalla tänne nii sil hajos sukkikset. Parin päivän pääst sit kysyin, et saanko ne sen sukkikset ku ne sopis mun dragiin ja wuhuu sain ne! :D

Peruukki tuli niin myöhään, että sen ehdin muokata vasta juhlapaikalla. Oon vieläki vähän yllättyny et miten sain onnistumaan noinkin hyvin. Loppuillasta se kyl lässähti ihan kunnolla, mut hoiti asiansa! Kynnet oli aika pain in the ass. >:| mut itepä halusin kunnon bitch claws nii ei auttanu ku kestää :'D vessas käyminen oli mielenkiintosta... loppuillasta kynnetkin lähti veke. Rintsikoiden käyttäminen oli niiiin outoa. ("Miten kukaan nainen jaksaa käyttää tämmösiä?" oli mun kommentti aiheeseen ku kaverin kans puhuin) Varsinkin semmosten tekotissien kaa niiden sisäl mut yllättävän nopeesti siihen tottu.

Da wig.
Käviki sit vähän jännästi. Olin puhunu kaverin kaa et saisin hameen lainaan ja se oli ok. Kummiskin sit olin kysyny väärältä kaverilta sitä lainaan, koska sain ihan toisen mekon lainaan. ":D" Siin kohtaa olin vähän et öööö mitä helvettii mä nyt teen ku mul oli se mun paidan tekele mukana ja meinasin sitä käyttää. Mutta päätin kummiski käyttää ainoastaan sitä kaverin mekkoa ja ONNI ONNETTOMUUDESSA SE NÄYTTI PALJON PAREMMALTA JA MUN DRAG ONNISTU PAREMMIN KU MILLÄÄ MUN TEKELEELLÄ JA YHEL HAMEEL IKINÄ! ;__; Can I get an amen?

Oliks mul muuta? Ainii, ehkä haluisitte kans kuvia siitä mun dragista? Tässä olkaatten hyvätten! Pari selfietä ja sit on Broni ottamia kuvia.






Perinteinen "olen niin pelottava ja spooky zombie eiku"





Siis joku päästi jonkuu pikkupojan naisten pukkariin...


Ja sit siinä kohtaa ku kynnet ja ripset ja piilarit oli jo lähteny ja tukka lässähtäny ja olin jo valmis pesee naaman ja menee nukkuu, nii näytin jopa näin räjähtäneeltä:

Itelle tuli mielee joku Dolly Parton :DDDD

Pakko myöntää että dragissa oleminen oli aikasta kivaa. Varmaankin toteutan uudestaankin, kunhan opin tekee drag-meikin kunnolla. Näihin kuviin ja tunnelmiin! If you can't love yourself, how the hell are you gonna love somebody else? Now let the music play! ;)