maanantai 6. tammikuuta 2014

Twenty Thirteen!

Vuosi 2013 rullasi ohi todella nopeasti ja onkin aika katsastella, että missäs coneissa kävin patsastelemassa missäkin cossissa. 2013 oli mun ensimmäinen täysi cossivuosi, koko harrastushan lähti käyntiin kesällä 2012. Kävin koko vuoden aikana yhteensä kolmessa conissa, cosplaytanssiaisissa ja Hobitin ensi-iltaan tein uuden puvun.

Desucon Frostbite oli helmikuussa ja sinne olin varannut Szayelin Resurreccionin ja Hobitin ekan ensi-illan aikana käyttämääni haltiaa. Szayel ei sitten tullutkaan valmiiksi, jolloin sen tilalle otin kierrätyskäyttöön DtK:n.

Sadorhael of Silverlode (c) Lily
 Desucon pidettiin kesäkuussa ja sinne minulla oli kaksi uutta pukua: Toshiro Hitsugaya ja Ginko. Lauantaina pidin kierrätyksenä Soul Eater -ryhmäämme varten Justinia.

Toshiro Hitsugaya (c) Kyuu Eturautti

Tracon rymisi paikalle syyskuussa, jolloin käytin jälleen Hitsugayaa. Tällä puvulla myös rohkaistuin pienen painostuksen avulla kohtaamaan kisalavan. Ensimmäinen kosketus kisaamiseen saatu siis täältä ja aion kisata jatkossakin. Toisena pukuna meinasin Ginkoa, mutta autoon ei olisi enempää mahtunut ja muutenkin ajattelin kulkea sunnuntain omissa vaatteissa.

Ginko (c) Alex

Joulukuussa olikin sitten kaksi tapahtumaa. Ensin oli vuorossa Hobitin toisen leffan ensi-iltameiningit Studio123:ssa, johon väsäsin uuden asun. 

Nimetön haltia (c) Sini Meriluoto

Joulukuussa oli myös Cosplaytanssiaiset, joita varten tein myös uuden asun. Nimittäin DtK:n valkoisen tanssiaispuvun. Cosplaytanssiaisista en kirjottanutkaan erikseen postausta, koska jäin odottelemaan, että saisin kuvan sieltä. No, kuvaa ei ole tähänkään mennessä tullut, joten antaa mennä ilman. Kuvan saatte sitten, kun sen joskus saan käsiini. 

DtK:n tanssiaispuku

Tosiaan, Sestran kanssa lähdettiin lauantaina päivällä kohti Helsinkiä ja rattoisien junamatkojen jälkeen päädyttiin paikalliseen mäkkiin (mihin muuallekaan?) syömään. Tämän jälkeen panikoitiin, että mistäs päästään paikalle ja onneksi huomattiin Cidi ja mentiin sitten sniikisti hänen ja seurueensa mukana. Itse tansseista jäi oikein hyvä fiilis, opittiin uusia tansseja (joista yksi ei millään päätyny mun pääkoppaan, että miten se toimii) ja meille Sestran kanssa tuli kunnolla muistot mieleen, kun tanssittiin Poloneesi ja Cicapo!

Harmillisin asia oli se, että jouduttiin typerän vr:n junaliikenteen vuoksi lähtemään todella aikaisin pois. Päätettiin jo, että ensi vuonna sitten toivotaan parasta, että junia menisi myöhemmin. Tai yritetään pyytää kavereita kuskeiksi, koska olisimme halunneet viipyä pidempään. Junamatka takaisin menikin oikein rattoisasti... Miten voikin olla niin hauskaa imitoida vanhaa matikanopettajaansa? :'D Sestra ainakin nauroi kaksinkerroin niin makeasti.

Miltäs sitten vuosi 2014 näyttää? Tällä hetkellä se näyttää siltä, että tulen osallistumaan ainakin kuuteen (6!) coniin, Hobitin viimeisen osan ensi-iltaan (must!) ja Cosplaytanssiaisiin. (toinen must!) Katsotaan miten hyvin toteutuu, ainakin Yukiconin, Desucon Frostbiten ja Cosvisionin liput löytyy jo. Kohtahan se Yukicon jo on, siitä sitten tuonnempana.

PS tähän loppuun sanon, että vietin just 2013-2014 vaihteessa parhaan UV:n IKINÄ! Thanks Bro ja Kei.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti bongaan sut myös tän vuoden coneissa! :D (ja en vieläkään pääse yli miten epic Hitsugaya olet.....)

    VastaaPoista