perjantai 20. marraskuuta 2015

Tracon -15

Tylsä otsikko. I know. Mut Traconista alkaa kohta olla jo sen verran aikaa, etten koht muista siitä yhtään mitään... Joten parempi alkaa kirjoitella, vaikka odottelenkin vielä kuvaajaltani kuvia. Teen niistä sitten erikseen oman postauksensa. :D Aiemmista vuosista poiketen matka Traconiin alkoi vasta lauantaina. Omenahotelliin oltiin siskoni ja tämän miehen kanssa majottumassa ja yhden illan aikana hinnat pomppasi kaksinkertaisiksi, minkä vuoksi päätettiin yöpyä vain yksi yö hotellissa. 

Lauantaiaamuna sitten vähän jännätti, että miten tästä selvitään, ku mulla oli vielä tarkka aikataulu paricosplaykisan takia. Matkustamisen vuoksi päätin pukea cossini vasta pukkarissa. Pari osaa puvustani laitoin välipysäkillä päälleni ja aloitin meikkaamisen autossa. Tulipahan sekin kokemus koettua. :D Aikataulullisesti mulla oli klo 13 asti aikaa valmistautua ennen tuomarointia. Kävipä sitten niin, että olin kymmenen minuuttia ennen tuomarointia valmis! Ei oo ennen menny noin tarkoille, mut nyt oli hitauteen osasyynä matkustaminen. Ihan ku se ois helpottanu, että maskeeraamiseen meni myös ihan hitosti aikaa. x_X 




Tuomarointi jännitti kuten aiemmillakin kerroilla. Ainoana eroavaisuutena huomasin, ettei se ollu paniikinomaista jännittämistä tai sitä että haluaisi päästä pois, vaan halusi päästä esittelemään pukuaan jo. Olin kuitenkin pukuuni sen verran tyytyväinen, että osasin olla siitä ylpeä. 99% käsityötä bitcheeees! Tuomaroinnin jälkeen oli vähän vapaa-aikaa, joten lähdin käymään ulkona moikkaamassa kavereita. Kauaa ei sitten mennykään ku piti jo astella takas backstagelle kisaa varten. Eihän siinä sit, kisa alkoi, joten ei muuta ku lavalle kuvattavaks ja lavalta pois. :D Itse kisasta ei sijoitusta tullu, mut olin parini kanssa ehdolle kolmossijalle. Myöskin sain kuulla, että jos tuomarit olisi jakanu kunniamainintoja, niin meille olisi napsahtanut hahmonäköisyydestä kunniamaininta. Ei se siis ihan huonosti tainnu mennä. ;) Nii ja näin btw mun parina oli Eilinen .


(c) Teppo Suominen

Kisan jälkeen lähdettiin sit vähin äänin seurueeni kanssa pois con-paikalta. En ollu syöny mitään koko päivänä tekohampaiden ja -kynsien takia, joten ruokaa oli pakko saada. Ajauduttiin sitten lähellä olevaan Raxiin ja se ei ollu mikään ihan kaunis näky ku neljä nälkäistä conittajaa tyhjentää lautasiaan minkä ehtii. :D Syömisen jälkeen palattiin hotellille suihkuun ja valmistautumaan iltabileitä varten. 

Iltabileissä törmäsin lisää tuttuihin, mutta tottakai iltabileiden kohokohta oli se, mitä itse lähdinkin sinne katsomaan, eli YOHIO. Mahtavan keikan veti ja sainkin YOHIOlta nimmarin ja yhteiskuvassakin oltiin. :3 Valitettavasti se kuva on sen verran hämärä, ettei siitä kauheasti mitään näe, mutta mulle riittää että tiedän itse mistä on kyse. :'D Iltabileiden loppupuolella lähdettiin takaisin hotellille ja nukkumaan.




:3



Sunnuntaina olikin sitten vuorossa vähän Doctor Who -ryhmäilyä Ninnun ja Suskin kanssa! Tottakai piti jotain DW:tä vetää ku conin teemana oli aikamatkailu... En muista kuinka monta kertaa mulle tultiin sanomaan "sä näytät ihan Matt Smithiltä!". Joo, cossasin 11th Doctoria, koska mulle on sanottu, että näytän siltä. :DD Ilmeisesti sit näytinkin. Mut olihan se jees ja aion cossata 11th Doctoria uudestaankin. Mukavan rento päivä oli kans, ku ei tarvinu mitää tekohampaita ja -kynsiä, eikä edes piilareita! Mut jottei mun con-päivä ois ollu liian helppo, nii tottakai tulin sit kipeäksi conin aikana. Jo ennen conia oli pientä flunssaa tulossa, mutta sunnuntaina se sitten puhkes kunnolla päälle. Osassa kuvista näytän kyl niin sairaalta, et ei hitto... Mut onneks photoshop pelastaa. :'D Pari kuvaa oon Tohtorista saanukin jo meiän kuvaajalta!

(C) MÄR

(C) MÄR

(C) MÄR , mä tohtorina ja Amyna mulla oli Suski

Kuvailujen jälkeen käytiin kattomassa NCC- ja Esityskisat. Joistakin sijotuksista oon hieman eri mieltä, varsinkin esityskisassa. Kisojen jälkeen sit alkoikin kotimatka ja Tracon oli meidän osalta ohi. Con meni tosi nopeasti ohi ja ensimmäistä kertaa sain coniruton. Conidarrahan tuli siihen päälle vielä, joita sitten podinkin sängyn pohjalla kolme päivää. :D 

Ja tähän loppuun muutama kuvanen.








Seuraava con on todennäköisesti Desucon Frostbite. Muita postauksia ilmenee tässä välissä ehkäpä kivasti.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tälläin extra-huisi-jännä-juttu! 

Mut... öö.. haastettiin(?) liittymää tämmösee jännää juttuu ku Blogilista! Mut anygays hakeuduin tonne! Sinne kaik muutki vaa jee ja hauskaa on!

Jos joku ei tajunnu että mainitsin sen linkin jo tossa nii pistänpä sen kivasti uusiks:

http://bblogilista.blogspot.fi/

5 kommenttia:

  1. Dude! Lisäsin sun blogin blogilistalle, jeejee! :D Aloitit myös cosplay-kategorian! x)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa että oli kiva reissu vaikka conirutto tuliki! :'D Mulla on joku ihme kirous että Traconin jälkeen/aikana joka sairastun tai paskon jalkani. xD Tervetuloa nyt klubiin!
    Coolia kans että pääsit näkemään YOHIO's livenä ja saamaan kuvan hänen kanssa. :)

    Ja psst, pakko kysyä että hankaloittiko sulle tekohampaat puhumista mitenkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyl tosi kivaa, rutosta huolimatta. Eipä tarvinu mennä kouluu muutamaan päivään vaa sai vaa maata kotona. x)

      No ei pahemmin. Ehkä lievästi tuli sössötettyä, mut ei mitään suuria ongelmia. Seki mun "sössötys" oli hyvin pientä et hyvä jos huomas ollenkaan. :D

      Poista
  3. Pakko sanoa et oli vähän pettyny ettette sijottunu, koska tykkädin teijän cosseist hurjasti. Oon kyl kade kunnon conirutosta, itellä se sulautu jatkuvaan normi flunssaan enkä saanu vaan jäädä kotiin vaik olo oli karmaiseva, ku ei kukaan jaksanu uskoo et oisin pahasti kipee ku oon ollu nyt yli vuoden vähän kipee...<:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista. :D Olihan siellä kyllä kova taso, että ymmärrän kyllä tuomareiden valinnan.

      Lyhytkään flunssa ei oo mitenkään kiva niin toivon pikaista paranemista! :) Pääsisit eroon ton taudin kourista.

      Poista