Yuki "petyin itseeni" con

Eeeeei tää ei oo yhtään myöhässä! Sshhh... I'm not late. Lolnope. Yukicon tosiaan oli ja meni 10-11.1.2015. Paljoa mulla ei Yukiconista ole sanottavaa, koska en kauheasti Yukin menoa nähnyt NCC-kisaamiseni vuoksi.

Perjantaina 9.1. lähdettiin autolla ajelemaan Tikin kanssa kohti Espoota. Auton sain porukoilta lainaan ja sehän olikin varsinainen jännitysnäytelmä, ku en ollu koskaan ennen kohti pk-seutua ajellu. Onneks ei kumminkaan tarvinu Helsinkiin tai lähemmäs pk-seutua ajaa. Löydettiin hotelli nopeasti ja asetuttiin samantien taloksi omaan huoneeseemme ja jäätiin odottelemaan, jotta Alex saapuisi paikalle. Siinä sitten tein pukuni pieniä viimeistelyitä (lähinnä lavaproppeihin liittyviä). Outoa kyllä, mutta mua ei jännittänyt NCC-osallistumiseni läheskään lainkaan, vaikka tietysti pientä jännitystä oli koko ajan havaittavissa. Alexin saavuttua lähdettiin yleisiin tiloihin miettimään ja treenaamaan mun esitystä hieman tarkemmin ja loppuilta sitten menikin huonojen juttujen saattelemana unten maille.

Lauantaina herättiin aikaisin, jotta varmasti kerettäisiin päivän koitoksiin. Tänään oli mulla ja Alexilla tärkeä päivä, koska oli NCC-kisapäivä, mihin osallistuin Ingwaynä.

Koko päivän ajan oli jännitystä ilmassa, minkä vuoksi pysyttelin aika paljon visusti backstagen puolella. Kävin muutamaan otteeseen kiertelemässä ympäri conia, mut siltikään en kauheasti malttanut pysyä paikoillani. Jotkut epäili, että mulle tulis kylmä, mut päinvastoin... mul oli ihan törkeän kuuma. Kokeilkaa ite kaks kerrosta villakangasta päällekäin ja päässä vielä turbaani, mikä on sekin villakangasta. 

Tuomarointia jännitin kaikkein eniten. Lähinnä siksi, että piti puhua englantia. Vaikka osaankin enkkua ja puhun omasta mielestäni suht sujuvasti sitä, niin takeltelin kamalasti ja jännitykseni pilasi vaan enemmän... Onneks tuomarit oli mukavia ja siinä pysty rentoutumaan edes jotenkuten. Tuomaroinnin jälkeen oli vuorossa lavaproppien kasaamista ja lavaharjoitukset. Harjoitukset meni loppujen lopuksi ihan hyvin, mitä nyt tiesin heti, että mitä pitää parantaa. Parin tunnin odottelun jälkeen alkoikin olla itse kisan vuoro. 

© Kyuu Eturautti

Jännitykseni kasvoi vaan entistä enemmän, mitä lähemmäs oma vuoroni tuli. Oman vuoroni tullessa olin täysin varma, että nyt mä onnistun. No... alku sujuikin hyvin, ensimmäiseen vaatteenvaihtoon asti. Pelkkää kommellusta ja puku oli vaihdon jälkeen aivan väärin päälläni, eikä siihen keretty panostaa tarpeeksi. Syy? Liian vähän aikaa, eikä lainkaan puvunvaihdon harjoitusta, koska tyhmä minä. No kumminkin siitä selvittiin jollain tavalla, vaikka olinkin jo siinä kohtaa täysin pettynyt itseeni ja näytinkin varmaan siltä, että olin ihan hukassa. Toiseen vaihtoon lähtiessä tapahtuikin sitten jotain... vaikka olikin avustaja verhon takana. Vaihtoa ei keretty suorittaa ja ääninauha kerkesi jatkua eteenpäin. 
   Petyin niin kovasti itteeni, etten pystyny lähteä jatkamaan esitystäni, enkä olisi puolipukeissa sitä voinukaan jatkaa. Tässä kohtaa haluan kyllä mainita erityismaininnan Yukiconin tekniikkatiimistä; jos esiintyjät ilmoittavat juontajalle, että pistäkää poikki, niin tekniikan olisi parempi totella. Mikään ei tee epäonnistumisen oloa pahemmaksi kuin se, että tekniikka antaa nauhan mennä eteenpäin, eikä päästä esiintyjää pois lavalta vähin äänin ja lava pimeänä. Kaiken lisäksi juontaja ja muut siellä backstagella tekivät kaikkensa, jotta nauha ja valot pistettäisiin pois, mutta ei. Tekniikka jatkaa... Siellä sit olin avustajani kanssa lavalla verhon takana piilossa, kuunnellen omaa nauhaani mikä vaan jatkoi eteepäin. Ilman, että lavalla tapahtui mitään. Mun on yleensä vaikeaa keksiä hahmoille esityksiä ja nyt ku vihdoin keksin hyvän ja toimivan esityksen, niin kusen sen totaalisesti. Petyin itseeni täysin. Tosin vian löydän täysin ja ainoastaan itsestäni. Mitäs en harjotellu esitystäni tarpeeksi, missä myös voin vaan miettiä sitä, että miksen alottanu aiemmin ja tehny ahkerammin töitä. 

© Kyuu Eturautti

Ku vihdoin ja viimein pääsin lavalta pois niin suorastaan juoksin avustajani kanssa kohti pukuhuoneita ja vaihdoin omat vaatteeni päälle ja hävittiin vähin äänin paikalta. Mulla ei ollut yhtään fiilistä jäädä con-paikalle yhtään pidemmäksi aikaa, vaikka olisi ehkä pitänyt yhteiskuvassa olla. Mun teki mieli lähteä koko conista kohti kotia, mut kyytiläisen vuoksi se ei ollu mahdollista. (Välihuomautuksena sanon, että kyseinen tapaus nostattaa vieläkin tunteet pintaan, minkä takia oon venyttäny tän kirjottamista näin pitkään.) Loppuiltana en sit oikein muuta tehnykään, kuin kävin kylvyssä ja yritin yhdeksästä lähtien saada unta, missä kylläkään en onnistunut, mut ei ollut mieltä tehdä mitään muutakaan.

Sunnuntaina sitten olin omissa vaatteissa kiertelemässä conia ja kävin cosplaykisoja katsomassa. Mitään muuta sen ihmeempää ei tapahtunut. Kotimatka oli luminen ja tunnelma väsynyt.

Eli mitä Yukiconista jäi käteen? Paljon itseaiheutettuja pettymyksiä, mutta onneks ihmiset on tsempannut mua eteenpäin ja oon päässy tapauksesta yli ja menossa jo kohti uusia haasteita. Itseasiassa olen jo hautonut ideoita liittyen tähän kyseiseen esitykseeni. Ehkä ne tapahtuu? Ehkä ei. Stay tuned. Tota pukua pitää kyl kans hieman korjailla...

Seuraava merkintä tulee olemaan Desucon Frostbitesta, kunhan saan kuvaajaltani kuvat photoshootista.